Uutta keskitettyä työmarkkinasopimusta ei syntynyt ja moni mieli musteni. Pettymyksensä saattoivat julki niin palkansaajajärjestöt kuin hallitus. Myös Elinkeinoelämän keskusliitto ilmoitti pettyneensä neuvottelujen kariutumisesta, mutta se sai välittömästi lohtunsa hallituksen ilmoitettua suuresta yritysverotuksen kevennyksestä. Joulupukki kävi Etelärannassa jo kevätpäivän tasauksen aikoihin. Tähän SAK:n pääekonomistin Olli Kosken huomioon on helppo yhtyä.

Koko kansantalouden kannalta harmistus uuden keskitetyn ratkaisun kaatumisesta on paikallaan, sillä kokemus nykyisestä raamisopimuksesta viittaa menetettyyn mahdollisuuteen. Viime vuonna raamisopimuksen maltilliset palkankorotukset pitivät hyvin yllä Suomen kilpailukykyä ja palkansaajien reaaliansiot kasvoivat runsaat puoli prosenttia. Tänä vuonna tilanne näyttää samankaltaiselta ja muun epävarmuuden keskellä rauhanaika työmarkkinoilla on ollut yhteinen etu. Raamisopimus vastaa siis sille asetettuja tavoitteita, vaikka nykyisellä ostovoimakehityksellä ei suuria kulutusjuhlia järjestetä. Lukuisat yt-neuvottelut ja irtisanomiset ovat toisaalta olleet muistutus siitä, että nykyisin yritysten vastavuoroinen sitoutuminen työpaikkojen säilyttämiseen näyttää jäävän puolitiehen.

Yhtäältä nykyinen raamisopimus edustaa tulopolitiikan jatkuvuutta, mutta toisaalta se on sopimisen uusi 2.0 versio. Jatkuvuutta on kansainvälisestä kilpailukyvystä huolehtiminen ja pyrkimys ostovoiman turvaamiseen. Uutta on suurempi alakohtainen vaihtelu yleiskorotusten ja paikallisesti sovittavien erien malleissa. Uusi raamiratkaisu olisi tarjonnut mahdollisuuden kehittää modernia versiota eteenpäin esimerkiksi sopimuskausia yhdenmukaistamalla. Elinkeinoelämän keskusliitto halusi kuitenkin ulkoistaa palkankorotukset veronmaksajien kontolle ja siihen tyssäsi tämä nyt menetetty mahdollisuus.

Nollalinjan hyväksyminen olisi ollut palkansaajapuolelta huono ratkaisu ja väärä signaali. Suomen ongelmana ei ole liian korkea palkkataso vaan elinkeinorakenteen kapeus ja haavoittuvuus sekä yritysten epäonnistuminen uusien tuotteiden kehittämisessä. Palkka-alella ei näitä ongelmia ratkota, vaan pikemminkin sillä heikennetään yllykkeitä tuotekehitykseen. Kun pikakannattavuutta haetaan palkkojen alentamisesta, unohtuu tarve uusiutua ja parantaa markkinointia.

Edelleen tuntuu hämmentävältä se, että hallitus kuitenkin nopeasti palkitsi työnantajat suurella yritysverotuksen kevennyksellä uuden raamiratkaisun kaaduttua ja siirsi Suomen verokilpailun keulapaikalle. Yritysten voitoistaan maksama verotus keveni 4,5 prosenttiyksiköllä, mikä pienentää verotuloja liki miljardilla eurolla. Siihen kytkettiin osinkoverotuksen uudistus, joka kuitenkin jättää ison aukon veropaketin rahoitukseen. Hallitus toivoo, että puuttuvat rahat valtion kirstuun tulevat yritysten kasvusta ja lisäväen palkkauksesta.

Parhaassakin tapauksessa ottaa aikansa, että hallituksen veropolitiikan synnyttämä valtiontalouden vaje saadaan kurotuksi umpeen. Todennäköisesti siihen tarvitaan myös lisäkiristyksiä. Hallitus ilmoitti ennen kehysriihtä voivansa ottaa enemmän riskiä, jos uusi raamisopimus saadaan aikaiseksi. Riski tuli, vaikka sopimus jäi puuttumaan.

Seija Ilmakunnas, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja