Sosiaaliturva ja laajemminkin julkinen valta näyttää olevan pysyvässä rahoituskriisissä. Kuitenkin samaan aikaan olemme melkein rikkaampia kuin koskaan (taidamme eurokriisin tässä vaiheessa olla samassa kurjuudessa kuin vuonna 2006). En nyt kuitenkaan lähde tätä pitemmälle pohtimaan.

Palkansaajille tärkeä ansioon suhteutettu turva on suhteellisen hyvässä kunnossa, maksavathan sen lähes kokonaan työmarkkinaosapuolet itse. Ne tietävät, että tämä osa sosiaaliturvaa täytyy pitää kunnossa, jotta työelämä toimii. Osaava ja terve, tulevaisuuteensa luottava palkansaaja on myös työnantajan etu.

Vähimmäisetuuksiin, kuten kansaneläkkeeseen tai työmarkkinatukeen ei toistaiseksi kohdistu suuria paineita. Avuttomat tai maailman murjomat halutaan jo moraalisin perustein pitää mukana. Kukaan tuskin haluaa kaduillemme ryysyköyhälistöä. On mahdollista, että sosiaaliturvan tähän osaan tullaan kuitenkin puuttumaan.

Erityisissä ongelmissa näyttävät olevan julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Vaikka mitään leikkauslistoja päivähoidon heikentämistä lukuun ottamatta ei ole esitetty, on näiden palvelujen uudistamisen trendi pidempään ollut huono. Palveluja ulkoistetaan, yksityistetään, muutetaan rahaksi ja niiden saamisedellytyksiä muutetaan.

Ulkoistaminen on kuntien patenttivastaus, kun rahoitus kriisiytyy. Kuitenkin ostaessaan palveluja voi kunta käyttää omia rahojaan, valtionosuuksia ja asiakasmaksuja. Siis samoja rahoja, joilla se itsekin palveluja tuottaa. Yrittäjä tahtoo lisäksi useimmiten voittoa, jonka osa heistä vie veroparatiisiin. Olisiko helpompaa tehostaa omaa tuotantoa kuin lähteä hankintasuolle. Yksityistäminen eli palvelusetelit (samoin kuin sairausvakuutuskorvaukset) puolestaan siirtävät kustannuksia palvelun käyttäjälle.

Rahaa maksetaan ihmiselle itselleen kotihoidon tukena, omaishoidon tukena ja perhehoitona. Osa perhehoidosta on tosin varsin ammattimaista ja vertautuu lähes ostopalveluihin. Näitä tukia voidaan perustella läheisyys- ja inhimillisyysnäkökohdilla. Onhan usein kyse siitä, että hoidetaan puolisoa tai omaa lasta tai vanhempaa.

Huolestuttavaa on se, että lainsäädäntöä on hiljakseen muutettu sellaiseksi, että ihmisellä täytyy olla jokin ongelma, ennen kuin asiaan reagoidaan. Kuitenkin pohjoismainen sosiaaliturvan menestystarina perustuu siihen, että palvelut ovat yleisiä ja ehkäiseviä. Hoidamme yhä vähemmän kansan terveyttä, otamme lapsia huostaan, emmekä tue perheitä ennen ongelmia tai vaikkapa juoppoja. Haluamme huoltaa yhä vähemmän. Tämä vaikuttaa pitkällä aikavälillä, eikä suinkaan positiivisesti.

P. S. Oletteko koskaan kuulleet ostopalvelujen kohdalla turhasta palvelukäynnistä, mitä julkisten palvelujen kohdalla paheksutaan. Ostopalvelu laskuttaa aina. Ja pitää kaikki potilaspaikat täysinä, vaikka kotiuttaakin voisi.

Pentti Arajärvi, Helsingin yliopiston sosiaalioikeuden professori