Kotioveltani Brysselissä avautuu monta eri maailmaa. Alakerrassani on kortteliravintola katuni rakennustyömaiden vilskeen keskellä. Ennen Euroopan parlamentin kortteleita on opiskelijoiden valtaama aukio ja kongolaiskatuja ravintoloineen ja kampaamoineen. Matkallani metroon päädyn taas luksusputiikkien kävelykadulle, jossa törmään kerjäläisiin. Yksitoikkoiseksi ei lähiympäristöäni voi väittää.

Joudun Brysselissä todistamaan äärimmäisiä tuloeroja lähempää kuin koskaan aiemmin elämässäni. Kaupungilla kuulen tarinoita ympäri Eurooppaa. Kreikkalaiset tuttavani ovat jo kauan sitten lakanneet kertomasta sukulaistensa arjesta työttömyyden ja romahtaneen terveydenhuollon ja koulujärjestelmän keskellä. Järjestelmä on pettänyt ihmiset.

Solidaarisuus kietoutuu tiukasti työväenliikkeen historiaan. Solidaarisuuden osoittaminen on poliittinen teko, joka ei perustu epäitsekkyyteen, vaan keskinäiseen luottamukseen, että yhteiskunta toimii paremmin kaikkien pelatessa joukkueena.

Solidaarisuus löysi aikanaan itselleen kanavan paitsi työväenliikkeestä myös valtiosta. Työväenliike on historiansa aikana luonut vahvan sopimusyhteiskunnan omistavan luokan kanssa. Hyvinvointivaltion rakentaminen korkean verotuksen turvin on perustunut kansalaisten keskinäiseen käsitykseen siitä, että verolanttien maksaminen kannattaa.

Pohjoismainen malli on ollut taloudellisesti ja sosiaalisesti erittäin menestyksekäs. Haasteena on solidaarisuuden sulautuminen valtioon ja epäpolitisoituminen. Solidaarisuuteen liittyy nimittäin vahvasti vastuu yhteisöstä, mikä oikeuksien vaatimisen kilpalaulannassa herkästi unohtuu. Vastuuntunnon vastakohta on välinpitämättömyys.

Maailman muutos on haastanut solidaarisuuden sellaisena kuin sen tunnemme. Suomi on nyt pieni, avoin, viennistä riippuvainen talous. Kvartaalitalouden tuottoja pystyy napinpainalluksella siirtämään veroparatiisiin. Tietotekniikka mahdollistaa elektronisen kaupankäynnin nanosekunneissa. Ote pääomaliikkeistä on karannut poliittisen päättäjän näpeistä.

Talouskriisi on kiteytetysti solidaarisuuden kriisi. Vastuu yhteisöstä pääsi unohtumaan liian monelta taholta – niin luottoja Etelä-Eurooppaan antaneilta saksalaispankeilta, lyhytaikaisia voittoja metsästäneiltä yrityksiltä kuten myös kuun taivaalta luvanneilta, velkarahalla ratsastaneilta politiikoilta. Vastuuttomuuden lopputuloksena ovat ihmiset kärsineet ja kriisimaat ajautuneet entistä kauemmaksi pohjoismaista: valtio on kutistunut ja sopimusyhteiskunta heikentynyt.

Globalisaatio asettaa työväenliikkeen hankalan paikan eteen. Solidaarisuus on ollut työväenliikkeen ytimessä jo yli sadan vuoden takaa. On vastuullamme ajanmukaistaa solidaarisuuden käsite ja löytää keinot uudenlaiseen joukkuepeliin rajojen yli.

Marianne Muona, Palkansaajajärjestöjen EU-edustuston FinUnionsin johtaja