Jos joku asia tässä on tullut työntekijöille selväksi, niin ikävä kyllä se, ettei EK todellisuudessa ole kiinnostunut työvoiman osaamisen parantamisesta, kirjoittaa Aino Pietarinen Palkkatyöläisen pääkirjoituksessa.

Elinkeinorakenne muuttuu nopeasti. Teollisuuden työpaikat vähentyvät ja uutta työtä syntyy palvelualoilla. Onhan jo nyt monen teollisuusyrityksen tärkeä tukijalka tehtyjen tuotteiden asennus, huolto ja kunnossapito. Myös tällaisten palvelujen viennin ennustetaan kasvavan.

1990-luvun lama merkitsi isoa muutosta suomalaisilla työmarkkinoilla. Sen jälkeen työsuhteet ovat lyhentyneet ja teolliset työpaikat vähentyneet. Näin elinikäisiä työpaikkoja tai ammatteja on yhä vähemmän. Tässä valossa nousee arvoonsa niin muutosturva kuin muukin lisä- tai uudelleenkoulutus, sillä yhä useamman pitää elämänsä varrella hankkia uusi ammattitaito.

Koska yritysten menestymisen edellytys ovat osaavat työntekijät, niin elinikäisen koulutuksen ajattelun soisi pesiytyvän työpaikoillekin. Näin yritys voi ennakoida ammattitaidon muutostarpeet ja varmistaa, että aina on osaavaa henkilökuntaa. Kolmen päivän koulutusoikeus ei ratkaise, jos pitää kouluttautua uuteen ammattiin, mutta sillä voitaisiin hyvinkin pitää huolta työvoiman osaamisen ajantasaisuudesta.

Maan hallituksen tavoitteena on nostaa Suomi maailman osaavimmaksi maaksi vuoteen 2020 mennessä. Jotta tässä onnistuttaisiin, on työntekijöiden jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutukseen panostettava paljon nykyistä enemmän. Tuntuukin erikoiselta, että työnantajat ovat venkoilleet koulutusoikeuskiistassa koko syksyn. Ensin työmarkkinajärjestöt saivat aikaan neuvottelutuloksen, joka sitten ei EK:lle kelvannutkaan. Joulun jälkeen EK:n Laatunen tarjosi työmarkkinajärjestöille tyhjää kättä. Riisutusta mallista ei olisi ollut iloa EK:n jäsenyrityksille eikä SAK:laisille työntekijöille osaamisen parantamisessa.

Jos joku asia tässä on tullut työntekijöille selväksi, niin ikävä kyllä se, ettei EK todellisuudessa ole kiinnostunut työvoiman osaamisen parantamisesta.

Aino Pietarinen