Moni mielenterveyssyistä työkyvyttömäksi joutunut on ainakin osittain työkykyinen. Petteri Sallinen menetti sairaudelle 18 vuotta. Nyt hän on palannut työelämään ja nauttii jokaisesta työpäivästä.

 Petteri Sallisen työpäivä on tänään ohi kello yhdeltä iltapäivällä. Mieli on työpäivän jälkeen hyvä.

– Työkaverit ovat todella mukavia. Meillä on hyvä henki, olen osa porukkaa. Tärkeilijät eivät meillä pärjäisikään.

”Meillä” Petteri Sallinen tarkoittaa helsinkiläisen Heinon Tukun työntekijöitä. Sallinen on työskennellyt Heinon Tukussa kaksi ja puoli vuotta varastotyöntekijänä. Aluksi hän täytti hyllyjä, nyt päätyönä on pullohuoneen hoitaminen. Hän on tarvittaessa töihin kutsuttava, mutta työskentelee käytännössä noin kahtena päivänä viikossa.

Sallinen aloitti työuransa 16-vuotiaana lehtiä jakamalla. Sitten hän siirtyi tarjoilijaksi ja teki töitä paljon. Kova vauhti katkesi 27-vuotiaana. Silloin Sallinen joutui työkyvyttömyyseläkkeelle.

– Sanotaan että paloin loppuun, niin siinä vain kävi, Petteri Sallinen toteaa, eikä halua sen tarkemmin eritellä työkyvyttömyyteen johtaneita syitä.

Sallinen on nyt 47-vuotias. Hän menetti omien sanojensa mukaan monta hyvää työvuotta sairaudelle. Lopulta hän pääsi kuntoutukseen, jota kesti kolme vuotta. Sen aikana Salliselle tuli tunne, että palkkatyötäkin voisi vielä tehdä, jos vain työpaikka löytyy.

Pärjäämisen kokemuksia

Petteri Sallinen meni sairaalasta päästyään mukaan Helsingin Klubitalon toimintaan ja pääsi siirtymätyön kautta töihin Heinon Tukkuun. Klubitalot on mielenterveyskuntoutujille tarkoitettu yhdistys, jossa toimintaperiaatteena on työn avulla kuntouttaminen.

Helsingin Klubitalot ry:n toiminnanjohtaja Kaiju Yrittiaho sanoo, että työ tuo mielenterveyskuntoutujan elämään monenlaista hyvää. Työ ei kuitenkaan ole itseisarvo.

– Työ tarjoaa yhteisöllisyyttä, sosiaalisia kontakteja sekä itsearvostusta ja pärjäämisen kokemuksia. Periaatteenamme kuitenkin on, että ihmiset eivät kuntoudu työtä vaan omaa elämäänsä varten.

Jos sairaus on hallinnassa, ihminen voi siirtyä työelämään kuin kuka tahansa pitkäaikaissairaudesta kärsivä, Yrttiaho sanoo. Diagnoosilla ei ole merkitystä. Se voi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö, diabetes, reuma tai verenpainetauti.

Petteri Salliselle työelämään siirtyminen kävi lopulta kivuttomasti. Hän oli sairastaessaankin tehnyt ajoittain vapaaehtoistyötä, jotta säilytti tuntuman työelämään ja pysyi mukana yhteiskunnassa.

– Pahinta on jäädä yksin kotiin tai lääkitä itseään baarissa alkoholilla.

Sallisen mukaan työ tuo rytmiä ja tärkeitä sosiaalisia suhteita arkeen ja edistää siten paranemista.

– Työ ei ole missään tapauksessa huono asia. Se tuo itsearvostusta, sillä helposti koet, että et ole minkään arvoinen, kun et ole töissä ja osallistu sitä kautta yhteiskuntaan.

Töiden lisäksi Sallisella riittää energiaa englannin ja ruotsin kielen opiskelemiseen. Ystävien tuki on ollut tärkeää muun muassa opiskelemaan innostamisessa.

Kaiju Yrttiaho ja Päivi Nortia

Edelleen tabu

Kaiju Yrttiaho sanoo, että mielenterveyden ongelmat ovat edelleen yhteiskunnassa tabu, vaikka niistä puhutaan aiempaa avoimemmin. Sairastunut kokee häpeää ja pelkää leimautumista.

Arvottomuuden ja mitättömyyden tunne on tuttu monelle mielenterveyskuntoutujalle. Mutta tunne on tuttu myös pitkäaikaistyöttömille, huomauttaa Yrittaho.

– Osalla kuntoutujista saattaa olla takana pitkäkin työura, mutta työmarkkinoille on vaikea päästä, jos on ollut välillä pitkään poissa. Sitä joutuu aloittamaan ihan nollilta.

Päivi Nortia valmentaa Klubitalon jäseniä avoimille työmarkkinoille ja neuvoo tarvittaessa myös työnantajia.

– Menemme työpaikoille osaaminen edellä. Ratkaisevia ovat työn vaatimukset, ei työntekijän sairaus.

Klubitalon avulla työllistyneitä kohdellaan työpaikalla kuten muitakin työntekijöitä, ja palkka määräytyy työehtosopimuksen mukaan. Jos ei halua, töissä ei tarvitse kertoa omaa taustaansa.

Päivi Nortia pitää aluksi yhteyttä työllistyneeseen varmistaakseen, että kaikki sujuu hyvin.

– Lähetän vaikka tekstarin aina välillä ja tiedustelen, miten menee.

Pirjo Pajunen