Satu Heikkinen on ehtinyt leipoa kakkuja monella valtamerellä ennen Mynämäkeä, Veraisten leipomoa ja luottamusmiehen tehtäviä. Meristä lisää myöhemmin, aluksi Satu Heikkinen kertoo, miten hänestä tuli työpaikkansa luottamusmies.

– Olin syksyllä Suomen Elintarviketyöläisten liiton nuorisotoiminnassa mukana. Siellä puhuttiin, että työpaikalla pitäisi olla luottamusmies. Sanoin ensin, että en rupea siihen. Joulun alla sitten päätin, että ryhdyn. Muita ehdokkaita ei ollut.

Keväällä Satu Heikkinen on käynyt viikon luottamushenkilökoulutuksen.

– Se oli kyllä tosi kivaa. Oppi, miten työehtosopimuksia tulkitaan ja työaikoja sijoitetaan. Esimerkiksi, kuinka paljon voi viikossa teettää töitä. Samalla löytyi luottamusmieskavereita.

Veraisen leipomossa on 40 työntekijää, mutta läheskään kaikki eivät ole liiton jäseniä. Ehkä Satu Heikkinen saa kollegoihin vauhtia, jota hänessä itsessään on.

Satu Heikkinen päätti ysiluokkalaisena Lapinlahdella mennä opiskelemaan Iisalmeen elintarviketyön perusopintoihin

VOF-koulutukseen, jossa koulutettiin tekijöitä Valiolle, Olville ja Fazerille. Leipuri-kondiittorin paperit saatuaan hän oli puolitoista vuotta Fazerilla konditoriaosastolla.

– Prinsessakakkuja, käpykakkuja ja Halloween-kakkuja.

Jo ensimmäisen talven aikana hän opiskeli työnjohdon tehtäviä. Kesällä hän 19-vuotiaana tuurasi työnjohtajaa.

Tehdas loppui ja maailma kutsui

– Sitten tuli tieto, että Fazerin tehdas lopetetaan. Kristina Cruisesilla oli paikka auki leipomo-kondiittorina ja päätin hakea. Maanantaina soitettiin, että tule keskiviikkona Kotkaan haastatteluun.

Satu Heikkinen. Kuva: Robert Seger– Olin ihan varma, ettei minua valita, kun olen niin nuori.

Torstaina tuli tieto, että paikka on hänen. Lauantaina Satu meni ensi kertaa elämässään lentoasemalle ja lentokoneeseen – kohti Dubrovnikia ja Kroatiaa. Alkoi ura merimieskondiittorina.

– Minähän tulin siellä heti kipeäksi. Oksensin ja olin ihan valkoinen. Yritin vain pysyä pystyssä, sillä se oli harjoitteluviikko. Aika äkkiä kuitenkin totuin.

Kondiittori teki työvuoronsa öisin, kun laiva liikkui. Työ vaati myrskynkestoa myös kattauksilta. Aamulla matkailijat niin Välimerellä kuin Islannissa herätessään saivat tuoreita sämpylöitä ja leipiä.

Kun yöt olivat työtä, oli päivällä mahdollisuus koluta satamakaupunkeja.

– Tykkäsin kyllä, mutta yötyö oli vähän liian rankkaa.

Paraisille opiskelemaan

Satu Heikkinen aloitti opinnot Turun ammattikorkeakoulussa Paraisilla kala- ja ympäristötalouden koulutusohjelmassa. Opintojen lomaan mahtui seikkailuja lohenloimuttajana Itävallassa Linzin joulumarkkinoilla ja harjoittelussa Salzburgissa kalanviljelylaitoksella, vaikkei Heikkinen saksaa juuri osaakaan.

Heikkinen pääsi viemään mateenviljelytaitoja Ahvenanmaalle, jossa teki lopputyönsä kalanviljelylaitoksella, osaamatta ruotsia, kuinkas muuten. Juuri ennen lähtöä Ahvenanmaalle Heikkinen varmisti itselleen töitä.

– Ilmoitin Mynämäelle Veraisen leipomoon, että olisin tulossa sinne töihin. Sanoin, että voisin tulla työhaastatteluun perjantaina.

Työpaikkaa ei siis ollut auki, mutta työtä löytyi ja syksyllä 2012 työpaikka vakinaistettiin. Koska kalanviljelyn kylmä vesi ei sovi Heikkisen käsille, kondiittorin työ palasi ykkössijalle, ja mausteena ovat nyt luottamusmiestehtävät.

Sini Silvàn