Parman Kotkan tehtaalla ei jäädä jauhamaan asioita, vaan joka aamu huolen aiheet kirjataan ns. ärsytyslistalle. Työtapojen parannusehdotuksia otetaan käyttöön sitä mukaa kun niitä tulee.

Toki pääluottamusmies Jari Rantasen mukaan isommista ja investointeja vaativista parannusehdotuksista käydään perusteellisempia keskusteluja, mutta yleensä ideat menevät läpi, varsinkin jos ne lisäävät tuottavuutta tai säästävät askelia raskaassa työssä.

Rantanen pitää tärkeänä välineenä ärsytyslistaa, johon kirjataan kaikenlaiset kehitysideat.

− Jos varastomies jättää nosturin väärään paikkaan, jossa se haittaa seuravana aamuna toista työntekijää, niin työnjohto huomauttaa. Asiat pyritään korjaamaan heti. Näin tulevat esiin kaikki asiat, jotka tökkivät. Parasta tässä on se, että asiat viedään eteenpäin ja ne etenevätkin mielestäni hyvin, Rantanen toteaa

Pääluottamusmiehen mukaan ärsytyslista on kohentanut lähinnä korvien väliä, henkistä puolta. Asiat, jotka voidaan korjata heti, eivät ole jääneet kenkuttamaan pidemmäksi aikaa.

− Meillä yleensä kuunnellaan tarkalla korvalla työntekijöiden ehdotuksia. Esimerkiksi omassa työkohteessa, jossa tehdään väliseinäelementtejä pystyvaluna, oli raput väärässä päässä. Ehdotimme, että ne voitaisiin siirtää toiseen paikkaan.

Raskaassa työssä työnantajakin ymmärtää, mikä merkitys on, että askelten määrä työvuoron aikana vähenee. Lopputuloksena työnantaja rakensi uutta kävelysiltaa toiselle puolelle patteria. Hintaa tälle tuli, mutta työ helpottui.

Oma työ helpottuu

− Kyllä näistä meidän ehdotuksista 85−90 prosenttia on ihan meidän työntekijöiden omaksi eduksi. Oma työ helpottuu ja turhat askeleet vähenevät. Tehdaspäällikkö ja työnjohto oikeasti ajattelevat työntekijöitä, pääluottamusmies kiittelee.

− Myös työaikoja on saatu muutettua portaittain alkavaksi, koska meillä on vain yksi betonimylly ja annosten toimituksia on porrastettava. Toisille tämä on tuonut tervetulleita pidempiä aamu-unia. Myös uutta suunniteltaessa tullaan kysymään työntekijöiltä, kuinka tällainen mahtaa toimia?

Parman Kotkan tehtaalla valmistetaan seinä- ja hissikuiluelementtejä. Työ on raskasta ja turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Haastattelupäivänä oli kulunut 2204 päivää ilman poissaoloon johtaneita tapaturmia, mikä on Rantasen mukaan harvinaista betonialalla.

Kotkalaiset ovat onnistuneet tuunaamaan työtään pääluottamusmiehen mukaan jo siksikin, koska porukka on hyvin yhteen hitsautunutta ja viihtyy yhdessä vapaallakin. Hyvällä porukkahengellä on päästy pitkälle.

Aino Pietarinen