Lobbaamisessa ei ole mitään mystistä. Käytännössä kyse on omien viestien kiikuttamisesta päättäjien pöydille, vuorovaikutuksesta ja asioiden kirkastamista. Se on yksi keino saada palkansaajaliikkeen näkemyksiä kuuluville, sanoo SAK:n elinkeinopolittiinen asiantuntija Sauli Hievanen. Hän vastaa viiteen väitteeseen lobbaamisesta.

1. Lobbaamisesta on tullut yhä tärkeämpi vaikuttamisen väylä SAK:lle

Pitää paikkansa. Poliitikoilla ja virkamiehillä on yhä monimutkaisempia asioita ratkottavanaan, mutta aikaa pohtia asioita on vähemmän. SAK:n asiantuntija, joka syvällisesti perehtyy asiaansa, voi nousta pienessä maassa merkittäväksi vaikuttajaksi. Tieto on valtaa ja sitä SAK:lla on laajasti työelämän eri kysymyksistä.

2. SAK on hyvä lobbaaja

Kyllä näinkin voi sanoa. SAK:n vaikuttamisen menestys on perustunut aiemmin siihen, että olemme edustaneet suurta jäsenmäärää. Hallituksella on tästäkin syystä intressi kuulla näkemyksiämme. Näin on myös jatkossa.

Kun elämme kolmikannan hiipumisen aikoja, vaikuttamisen vaikeuskerroin kasvaa. Vaikuttamistyötä tulee merkittävästi lisätä. Elämme juuri taitekohtaa. Ennen asiat valmisteltiin konsensushengessä kolmikantatyöryhmissä. Nyt työmarkkinaosapuolet jättävät eriävät mielipiteet työryhmissä ja lobbaavat ankarasti valtiovaltaa sekä hankkivat julkisuudesta hyväksyntää omille kannoilleen.  

3. Hyvä lobbari ei koskaan valehtele

Juuri näin - valheella on sitä paitsi lyhyet jäljet. Yksi valhe voi riittää, että vuosien työllä hankittu luottamus menee. Valehteleminen ei yksinkertaisesti kannata, mikäli haluaa viedä asioita eteenpäin.

4. Suomeen tarvitaan lobbausrekisteri

On kaikkien kannalta hyvä ja reilua, että lobbaaminen on avointa ja läpinäkyvää. Suomessa ollaan vielä jäljessä esimerkiksi EU:ta. Brysselissä on selvät lobbarisäännöstöt. Pitäisi olla selviä rakenteita ja ns. lobbarirekisteri olisi juuri sellainen. Kenellekään ei olisi rekisteristä haittaa.

5. Organisaatio ei voi saada tavoitteittaan vietyä eteenpäin ilman lobbareita

Näin on. Lobbaaminen ei ole mitään salatiedettä vaan oman asian, tiedon ja meidän tapauksessa palkansaajanäkökulman esiintuomista. Ilman vuorovaikutusta mikään asia ei etene.

Johannes Waris