Qatar lupaa lakkauttaa pahamaineisen siirtotyöläisten oikeuksia polkevan kafala-järjestelmän. Päätökseen vahvasti vaikuttanut ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC pitää tätä askeleena kohti nykyaikaisen orjuuden lopettamista maassa.

Monessa alueen maassa käytössä oleva kafala-järjestelmä sitoo ulkomaalaisen työntekijän työnantajansa vallan alle. Siirtotyöläinen tarvitsee työnantajansa luvan maasta poistumiseen, työpaikan vaihtamiseen, tilin avaamiseen, ajokortin hankintaan ja asunnon vuokraamiseen.

ITUC:n vuosittainen raportti ay-oikeuksien toteutumisesta listasi kesäkuussa 2017 Qatarin maailman kymmenen huonoimman maan joukkoon työntekijöiden oikeuksien kannalta. Maan asukkaista 90 prosenttia on ulkomaisia työntekijöitä.

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat järjestetään Qatarissa vuonna 2022 ja tämä on kääntänyt huomion maan oloihin kuolemantapausten määrän kasvaessa kisojen työmailla.

Marraskuussa 2016 Rakennus- ja puutyöväen maailmanliitto BWI sopi Qatarin kanssa, että se pääsee tarkastamaan kisatyömaita. Nämä tarkastukset ovat tähän mennessä kattaneet 9 000 rakennustyöläistä.

Hallitus lupaa nyt säätää maahan vähimmäispalkan, joka lopettaa etniseen jaotteluun perustuvan palkkauksen.

Valtio alkaa myöntää henkilöllisyystodistuksia ulkomaalaisille työläisille. Näin he pääsevät lääkäriin ilman, että heidän on saatava paperinsa työnantajaltaan. Työnantajat eivät enää saa estää työntekijöitä poistumasta maasta.

Viranomaiset tallettavat työsopimukset. Sen toivotaan estävän käytännön, jossa työläisen saapuessa maahan hänen työsopimuksensa korvataan uudella, jossa palkka ja olot ovat huonommat.

Työpaikoille perustetaan työntekijöitä edustavat komiteat. Riitoja varten perustetaan oma valtiollinen elin, jonka on ratkottava riidat nopealla aikataululla.

Qatarilta on aiemminkin vaadittu uudistuksia työelämään, mutta ne ovat jääneet vähäisiksi. Nyt ITUC:n pääsihteeri Sharan Burrow kiittää Qatarin hallitusta ja sanoo, että paljon on vielä tehtävää, mutta maa on astunut oikealle tielle työntekijöiden oikeuksien kunnioittamisessa.

Heikki Jokinen/ Vapaa toimittaja