Ranskalainen palkansaajien keskusjärjestö CGT nosti joukkokanteen 34 jäsenensä palkkasyrjinnästä lentokonetehtaalla. Kanne perustuu viime vuonna säädettyyn lakiin ja ay-liike käyttää sitä nyt ensimmäistä kertaa.

CGT on selvittänyt, että sen aktiivit saavat Safran Aircraft Engines -yhtiössä selvästi pienempää palkkaa kuin muut vastaavaa työtä tekevät. Liitto on verrannut heidän palkkojaan saman ikäisiin, samoin koulutettuihin ja saman työkokemuksen omaaviin työntekijöihin.

Tällaista vertailua kutsutaan Clerc-menetelmäksi. Nimi juontuu Peugeot'n autotehtaan työntekijästä François Clercistä, joka 1990-luvun puolivälissä todisti työnantajan syrjineen häntä ay-aktiivisuuden vuoksi. Oikeus tunnusti hänen keräämänsä vertailutiedon palkka- ja urakehityksestään oikeaksi.

Viime vuoden lopulla Ranskassa hyväksytty syrjinnän vastainen laki sallii vähintään kahden ihmisen nostaman ryhmäkanteen, joka koskee syrjintää työantajan, toisen henkilön tai viranomaisen taholta. Kantajana voi olla vain ammattiliitto tai muu vakiintunut järjestö.

Laki säätää asian etenemisjärjestyksen. Ensin syrjinnästä syytetylle on lähetettävä asiasta kirje. Sen jälkeen osapuolilla on kuusi kuukautta sopia asiasta.

Ellei sopua synny, asian voi viedä alioikeuteen. Se voi tuomita syrjityille korvauksia, mutta vain kirjeen lähettämishetkestä lähtien. Mikäli korvauksia halutaan takautuvasti, asia on vietävä työtuomioistuimeen.

CGT kertoo kannetta koskevassa lehdistöaineistossaan, että se on kamppaillut jo pitkään ay-aktiivien syrjintää vastaan Safranissa. Viime vuonna se sai työoikeuden päätöksellä yrityksen palkka- ja työntekijätietoja, joiden pohjalta se on voinut selvittää mahdollisen syrjinnän.

Kanteen julkistamisen yhteydessä CGT:n johdossa tasa-arvoasioista vastaava Sophie Binet sanoi selvityksen osoittavan ay-aktiivien saaneen kymmenen prosenttia muita pienempää palkkaa. Heidän uralla etenemisensä on myös ollut selvästi muita heikompaa.

Sophie Binet kertoi järjestöllä olevan vastaavia tapauksia varastossa. Ne koskevat myös naisten palkkasyrintää.

Heikki Jokinen / vapaa toimittaja